Yhdessä se on hauskempaa

By Yan Busset & Marcus Lindqvist

[English below]

Triathlon oli joskus kestävyysharrastajien extremelaji, mutta se on yhä enemmän muuttunut suurten massojen harrastukseksi. Tavallisesti kymmenet tuhannet ihmiset suorittavat täysmatkan joka vuonna Ironman-kisoissa ympäri maailman.

Samanaikaisesti lajikulttuuri on muuttunut valtavasti. Triathlonyhteisö on laajentunut, monipuolistunut, ja ehkä myös tullut entistä yksilökeskeisemmäksi.

Triathlonyhteisö oli aiemmin hyvin tiivis. Laji-ihmiset suhtautuivat triathloniin hyvin intohimoisesti. Ihmiset harrastivat triathlonia rakkaudesta lajiin, uintiin, pyöräilyyn ja juoksuun. Moni niistä ovat edelleen vahvasti mukana lajissa, AG-urheilijoina, valmentajina tai vanhempina.

– Oltiin kuin perhe triathlonissa. Oli ehkä parisataa triathlonistia, tunsimme kaikki toisemme, ja tapasimme joka vuosi kisoissa, pitkän linjan triathlonisti Markus Kemetter muistelee.

Markus osallistui ensimmäistä kertaa triathloniin Helsingin Kalastajatorpalla 1995. Sen jälkeen hän on, muiden saavutusten ohessa, kilpaillut Ironmanin MM-kisoissa Havaijilla neljä kertaa. Tänä vuonna, ilman covid-19-pandemiaa, hän olisi mennyt Konalle viidennen kerran.

Ajat ovat kuitenkin muuttuneet. Moni ovat mukana vain saadakseen himoitun finishermitalin. Jotkut hankkivat kalliin pyörän, osallistuvat yhteen tai kahteen kisaan, ja lopettavat. Heille riittää, että he voivat kirjoittaa ansioluetteloonsa ja Instagrambioonsa olevansa "Ironman finisher".

On varmaan aiheellista kysyä rakastavatko he todellakin triathlonia. Tuskin he ainakaan tunne kovin vahvasti olevansa osa triathlonyhteisöä.

– Mielestäni jotkut ovat kyllä todella innoissaan triathlonista, he käyttävät paljon rahaa varusteisiin, ja 10 000 euron pyörä on nykyään ihan normaalia, Kemetter sanoo.

– Aiemmin joku osti ehkä Harley-Davidsonin täyttäessään 50 vuotta. Nykyäön he ostavat hiilikuitupyörän. Kilpapyöristä on tullut kuin urheiluautoja. Se on osa nykytrendiä, moni haluaa viettää terveellistä elämäntapaa, mutta myös harrastaa extremelajeja, mikä osaltaan varmasti johtuu nykypäivän passiivisesta työelämästä,

Triathlon on onnistunut saamaan massat liikkeelle. Tietyllä tapaa. Mutta triathlonyhteisöllä on ollut ongelmia luoda kestävä lajikulttuuri. Triathlon on kaukana ammattipyöräilyn edellä mtä tasa- arvoon tulee, mutta muuten meillä saattaa olla paljon opittavaa muista lajeista.

Suurin osa pyöräilijöistä ovat kovia faneja. Kaikki tietävät kuka voitti Ranskan ympärajon, kuka voitti Pariisi-Roubaixn, ja kuka on maailmanmestari. Moni triathlonisti ei välttämättä edes tiedä kuka on Mark Allen tai kuka on Chrissie Wellington.

– Triathlon ei tietenkään ole kovin katsojaystävällinen laji, koska harvoin sitä näkee tv:ssä, mutta ehkä triathlon on enemmän sellaista mitä teet itsesi vuoksi. Toisaalta, triathlon on mielestäni hyvin samanlainen kuin maraton siinä mielessä. Suurimmalla osalla maratonjuoksijoista ei ole hajuakaan kuka on maailmanmestari, Kemetter sanoo.

Tällä hetkellä näyttää siltä, että triathlonin keskiössä ovat keski-ikäiset miehet ja naiset, jotka eivät välttämättä ole kovin sitoutuneita lajin tulevaisuuteen. Se voi pahimmillaan rajoittaa lajin kasvua. Lajin kannalta olisi hyvää, jos saataisiin mukaan enemmän lapsia ja nuoria.

– Jos katsoo tuloksia, vanhemmissa ikäsarjoissa tehdään kovimpia tuloksia, kun nuoremmilla on vaikempaa pärjätä, Kemetter, joka on myös muun muassa voittanut SM-kultaa täysmatkalla yleisessä sarjassa, sekä ikäsarjansa M45-49 Ironman Barcelonassa.

Moni meistä kuitenkin rakastaa lajia, ja haluamme ylläpitää vahvan lajiyhteistön. Mitä voimme tehdä luodaksemme vielä paremman ilmapiirin triathlonyhteisössä?

Voitaisiin aloittaaa kunnioittamalla muita urheilijoita, ja kunnioittaamalla lajia. Pyöräilyssä muiden pyöräilijöiden tervehtimistä pidetään osana lajin etikettiä. Erikoista kyllä, triathlonistit vaikuttavat aina olevansa enemmän kiinnostuneita laitteistaan kuin tervehtimisesta.

Ei ainoastaan pyörällä, mutta olisi mukavaa jos kaikki hymyilisivät ja tervehtisivät altaalla, juoksuradalla, ja missä muualla nähdäänkään. Se on aika helppoa, koska tunnistat triathlonistin kilometrin päästä, lättäreistä, kompressiosukista ja Ironman-varusteista. Joskus aiemmin kaikki triathlonistit tunsivat toisensa, ja aina vaihdettiin muutama sana kun törmättiin toisiimme. Käyttäydy hyvin pyörällä. Seuraa liikennesääntöjä. Älä roskaa. Koko triathlonyhteistä saattaa kärsiä jos käyttäydyt kuin kusipää. Yritetään yhdessä ylläpitää meidän hyvää mainettamme.

Jos haluat antaa jotain takaisin lajille, voit olla aktiivinen seuratyössä, mennä vapaaehtoiseksi toimitsijaksi kisaan, tai auttaa kaveriasi korjaamaan pyöräänsä. Kyse ei välttämättä ole vaan sinusta, vaan triathlonista, karmasta ja lajiyhteisöstä. Yhdessä se on hauskempaa.

Together it's more fun

What was once a niche sport for the driven endurance fanatics has become a sport for the masses. Under normal circumstances there are tens of thousands of finishers in different Ironman races around the world.

Simultaneously, the culture within the sport of triathlon has changed enormously. The community of triathlon has expanded, become more diverse, and perhaps become more individualized.

The triathlon community used to be very tight knit. The people in the sport were very passionate about triathlon. People were doing triathlons because of their love of the sport, of swimming, cycling, and running. Many of them are still involved in the sport somehow, as age group athletes, coaches or parents.

– We used to be like a small family in triathlon. There were around 200 athletes, everybody knew each other, and we would see each other in the races every summer, Markus Kemetter, a longtime triathlete recalls.

Markus did his first triathlon in Kalastajantorppa in Helsinki back in1995. Since then he has, amongst other achievements, competed in the Ironman World Championships on Kona four times. This year, were it not for the covid-19 pandemic, he would have been there for the fifth time.

Things have changed though. Many people just want to earn the bragging rights by finishing an Ironman. They get an expensive bike, do one or two races, get their finisher medal, and quit. One more thing to put down in their CV. Perhaps something to mention in their Instagram bio, "Ironman finisher".

It is probably a fair question whether they truly love the sport. At least, they may not have such a strong feeling of being part of the triathlon community.

– I think some people are still quite enthusiastic about the sport, they spend a lot of money on their equipment, and a 10 000 euro bike is almost quite the norm these days, Kemetter says.

– Back in the days people would perhaps buy a Harley-Davidson when they turned 50. Now they get a carbon bike. Carbon bikes have become like sports cars. It's part of a trend to live a healthy lifestyle, but also to do extreme sports, which probably is fueled by the otherwise passive worklife of today,

Triathlon has been able to engage the masses. Sort of. But the triathlon community has had difficulties to create an enduring sports culture. True, triathlon is far ahead of pro cycling when it comes to gender equality, but we may still have a lot to learn from other sports.

Most cyclists are also diehard fans of pro cycling. Everyone knows who won the Tour de France, who won the Paris-Roubaix, and who is the world champion.

Many triathletes might never have heard of Mark Allen or Chrissie Wellington.

– Obviously, triathlon is not a very spectator friendly sport, because you rarely see it on TV, but perhaps triathlon is something you do more for yourself. On the other hand, I think triathlon is very similar to marathon running in that sense. Most people who run marathons have no clue who is the world champion at the moment, Kemetter thinks.

At the moment, it seems that the core of triathlon is based around middle aged men and women, who are perhaps not so committed to developing the sport for the future. This could limit the growth of the sport. It would surely be good for the sport to be able to engage more children and young athletes.

– If you look at the results, it would seem like the athletes in the older age groups are the fastest, while the younger athletes struggle a bit more, says Kemetter, who is also a Finnish champion in elite category and an AG champion in M45-49 in Ironman Barcelona.

Of course, there are a lot of us who love the sport, and we want to maintain a strong community. What can we do to create a better atmosphere in the triathlon community?

We can begin with showing respect for other athletes, and showing respect fort the sport. In cycling, it's part of the etiquette to greet each other out on the road. Strangely enough, triathletes often seem to be more occupied looking at their data screens than greeting.

Not only out on the bike, but it would be nice to see people smile and say hello at the pool, at the running track, and wherever we meet. It's easy, because you can always spot a triathlete a mile

away, with all the paddles, compression socks and Ironman gear. Back in the days, all the triathletes knew each other, and we would always exchange a few words when we bumped into each other.

Remember to behave well out on the bike. Follow the traffic rules. Don't litter. The whole triathlon community could suffer the consequences if you behave like a douchebag out there. Let's work together to keep our good reputation.

If you want to give something back to the sport, get involved, be a volunteer at a race, work within the club, or help your friend fix his or her bike. It's not necessarily just about you, it's about the sport of triathlon, karma, and the community. Together it's more fun.